Kysymyksiä ja vastauksia Virian (Anvian) osakkeesta

Olemme koonneet yhteen vastaukset yleisimpiin Virian osaketta koskeviin kysymyksiin.

Kun osa Anviasta muuttui Viriaksi ja osa siirtyi Elisalle, ovat omistajat olleet ymmärrettävistä syistä ymmällään. Mitä tapahtuu heidän osakkeelleen, onko sillä vielä arvoa ja pitäisikö heidän nyt tehdä jotain.
Keräsimme tähän omistajiltamme tulleita kysymyksiä, joiden vastaukset toivottavasti selkeyttävät asiaa kaikille osakkeenomistajillemme.
Keskeisin viestimme on: Vaikka Anvia Oyj on vaihtanut nimensä Viriaksi, ja yhtiön toiminta on kokenut isoja muutoksia, yhtiön osake on aivan sama arvopaperi kuin ennenkin.

Mikä on Anvia ja mikä on Viria?

Entinen Anvia-konserni jakautui viime kesänä kahtia, kun noin puolet siitä myytiin Elisalle. Elisalle siirtyi mm. suurin liiketoiminta eli tietoliikennetoiminta sekä Watson ja Anvia TV.
Jäljelle jäänyt osa otti käyttöön nimen Viria. Siihen kuuluvat turvateknologian palveluita toimittavat Securi ja Tansec, tietoverkkojen asennusyhtiö Viria Link, ruotsalainen tv-operaattori Sappa sekä iptv-ohjelmistoja kehittävä Hibox Systems. Entisen Anvian osakkeet ovat nyt Virian osakkeita.

Miksi arvo-osuustililläni näkyy Anvia Oyj eikä Viria Oyj?

Yhtiön virallinen nimi vaihtui vasta tammikuussa, joten se ei välttämättä ole vielä päivittynyt kaikkialle. Kyse on kuitenkin aivan samasta yhtiöstä.

Kun puolet Anviasta myytiin Elisalle, puolittuiko samalla osakkeen arvo?

Ei tokikaan, sillä Viria Oyj sai vastineeksi myynnistä 107 miljoonan euron arvosta osakkeita ja käteistä. Kaupassa siirtyneet Viria Oyj:n omat osakkeet on sittemmin mitätöity, jolloin osakkeiden kokonaismäärä on laskenut noin 92 000:sta 54 000:een. Näin ollen muiden osakkeiden osuus yhtiön arvosta on noussut. Periaatteessa Elisa-kaupalla ja Elisalta saatujen osakkeiden mitätöinnillä ei ole ollut vaikutusta jäljelle jääneiden osakkeiden arvoon.

Mitä omistajan kannattaa Virian osakkeelle nyt tehdä?

Emme voi antaa sijoitusneuvoja, mutta uskomme Virian menestykseen tulevaisuudessa. Virian tavoitteena on kasvaa lähivuosien aikana voimakkaasti sekä parantaa kannattavuutta. Tähän liittyviä toimenpiteitä on jo meneillään ja toivottavasti voimme kertoa niistä lisää jo ennen kesää. Virialla on mittava sijoitus- ja kiinteistöomaisuus, joka tukee liiketoimintojen kehittämisessä.
Anvian tavoin myös Viria haluaa olla hyvä osingonmaksaja. Tänä keväänä kokoontuvalle yhtiökokoukselle ehdotetaan, että omistajille maksetaan 160 euron osinko, joka on kaksinkertainen edellisvuoden osinkoon verrattuna.

Meillä on Virian (Anvian/VLP:n) osakekirja, miksi emme ole saaneet osinkoa?

Osinko maksetaan vain niille osakkeille, jotka on rekisteröity arvo-osuusjärjestelmään. Jos sinulla on osakekirja tallessa, se ja verkkosivuiltamme löytyvä toimeksiantolomake kannattaa viedä yhteistyöpankkiimme Nordeaan, jossa osake viedään arvo-osuusjärjestelmään. Tarvitset myös arvo-osuustilin, jonka voit avata omassa pankissasi tai Euroclear Finland Oy:ssä. Lisätietoja saat verkkosivuiltamme tai pankistasi. Osinkojen vanhenemisaika on kolme vuotta, eli jos kevään aikana rekisteröit osakkeesi arvo-osuusjärjestelmään, saat osingon myös vuosilta 2013-15.

Osakekirja on kadonnut, mitä teen?

Jos osakekirjaa ei etsinnöistä huolimatta löydy, pitää se kuolettaa käräjäoikeudessa ennen arvo-osuudeksi vaihtamista. Käräjäoikeus perii kuolettamisesta maksun. Kuolettamisesta saat tarkemmat ohjeet Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudesta, vaihteen numero 029 564 8900.
 
Mikäli sinulla on Virian osakkeisiin liittyviä kysymyksiä, älä epäröi ottaa yhteyttä. Palvelemme numerossa 044 411 4045 ja osoitteessa osakeasiat (at) viria.fi ma-pe klo 8-16.

Loihteella tapahtuu

Loihde oli toteuttamassa Puolustusvoimien Hackathonia

Kyberoperaatiot ovat yhä keskeisempi osa modernia puolustuskykyä, ja uusien ratkaisuiden kehittämisen tueksi Puolustusvoimat järjesti kyberpuolustusaiheinen SecD-Day Hackathonin 2.–4.2.2024. Loihde oli mukana yhteistyökumppanina toteuttamassa tapahtumaa yhdessä Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n…