Viria myi osan DNA-osakkeistaan

Viria Oyj on myynyt kolmanneksen omistamistaan DNA:n osakkeista. Myyntihinta oli noin 16 miljoonaa euroa, josta Virialle tuloutui myyntivoittoa 12,3 miljoonaa euroa tilikaudelle 2018.

”DNA:n kurssikehitys on viimeisen vuoden aikana ollut hyvää ja halusimme hyödyntää sen myymällä osan varsin mittavasta DNA-omistuksestamme. Myynti on myös perusteltu riskin hajauttamisen kannalta. Myynnin jälkeenkin Viria säilyy yhtenä DNA:n suurimmista omistajista, eikä meillä ole tarkoitus myydä tässä vaiheessa lisää osakkeita”, kertoo Viria Oyj:n toimitusjohtaja Mika Vihervuori.
Osakkeiden myynnistä saatu myyntivoitto aiotaan käyttää Virian liiketoiminnan kasvattamiseen. ”Aiomme lähivuosien aikana kasvaa voimakkaasti sekä orgaanisesti että strategiaamme tukevilla yritysostoilla ja tätä kautta kehittää yhtiön arvoa omistajillemme. Uudistamme turvallisuusalaa luomalla innovatiivisia ratkaisuja, joissa yhdistämme digitaalisen ja fyysisen turvallisuuden palveluihin kehittynyttä analytiikkaa edistämään asiakkaan liiketoimintaa”, Vihervuori sanoo.
 
Lisätietoja
toimitusjohtaja Mika Vihervuori, puh. 040 720 2140
 

Loihteella tapahtuu

Onrego on nyt Loihde Cloudon

Tytäryhtiömme Onregon nimi muuttuu Loihde Cloudoniksi. Nimenmuutoksella halutaan korostaa yhteenkuuluvuutta muiden Loihde-yritysten kanssa.    ”Olemme toimineet osana Loihdetta joulukuusta 2022 lähtien. Lyhyessä ajassa meille on syntynyt lukuisia yhteisiä asiakasprojekteja. Puhtaasti…