Virian varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Viria Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Vaasassa torstaina 26.4.2018.

Kokouksessa oli edustettuna 2 072 598 osaketta eli noin 39 % kaikista osakkeista.
Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 2017 ja myönsi vastuuvapauden tili- ja toimintavastuullisille.
Osingonmaksu
Viria Oyj:n osakkeille päätettiin jakaa osinkoa 1,45 euroa osakkeelta. Osinko vuodelta 2017 maksetaan osakkeenomistajalle, joka täsmäytyspäivänä 30.4.2018 on merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on 8.5.2018.
Hallintoneuvoston jäsenet
Hallintoneuvoston erovuoroisista jäsenistä valittiin uudelleen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi Martti Alakoski, Juha Koivisto, Raimo Ristilä ja Matti Uusi-Kakkuri sekä uusiksi jäseniksi Pasi Haarala ja Christian Wetterstrand.
Tilintarkastajat
Varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin KPMG Oy, päävastuullisena tilintarkastajanaan Esa Kailiala, KHT.
Omien osakkeiden hankkiminen ja luovuttaminen
Yhtiökokous valtuutti yhtiön hallituksen päättämään enintään 20 000 oman osakkeen hankkimisesta 17-20 euron osakekohtaisella vastikkeella sekä yhtiön hallussa tällä hetkellä olevien 63 500 oman osakkeen luovuttamisesta. Sekä osakkeiden hankinta että luovuttaminen voidaan tehdä yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen tai muiden liiketoimintajärjestelyjen rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai muutoin edelleen luovutettaviksi, yhtiöllä pidettäviksi tai mitätöitäviksi. Valtuutus mahdollistaa omien osakkeiden hankinnan ja luovuttamisen myös suunnatusti.
Lahjoitusvaltuutus
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 50 000 euron suuruisesta lahjoituksesta yleishyödyllisiin tai niihin rinnastettaviin tarkoituksiin.
 
 
Lisätietoja
hallituksen puheenjohtaja Vesa Routamaa, puh. 050 552 9696
toimitusjohtaja Mika Vihervuori. puh. 040 720 2140
 
 

Loihteella tapahtuu

Loihde oli toteuttamassa Puolustusvoimien Hackathonia

Kyberoperaatiot ovat yhä keskeisempi osa modernia puolustuskykyä, ja uusien ratkaisuiden kehittämisen tueksi Puolustusvoimat järjesti kyberpuolustusaiheinen SecD-Day Hackathonin 2.–4.2.2024. Loihde oli mukana yhteistyökumppanina toteuttamassa tapahtumaa yhdessä Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n…