Virian tuottama 9Solutions-hoitajakutsujärjestelmä käytössä jo yli 500 kohteessa

Virialla saavutettiin tänä syksynä suuri merkkipaalu, kun jo 500. Virian tuottama 9S-henkilöturvajärjestelmä asennettiin.

Hoitajakutsujärjestelmät ovat olleet merkittävä kumppanuus Virialle ja tuotteen kehittäneelle 9Solutions Oy:lle, sillä Viria on ollut tiiviisti mukana tuotteen synnyttämisessä aivan 9Solutionsin alkumetreiltä saakka ja kohteita on kertynyt jo merkittävä määrä.
”Järjestelmiä on toteutettu pääasiassa ikääntyneiden palvelukoteihin, erityisryhmien asumispalveluyksiköihin, terveyskeskuksiin ja sairaaloihin”, Viria Securityn myyntipäällikkö Anna-Maija Väinämö kertoo.
Jo viidessäsadassa tällaisessa kohteessa turvaudutaan siis tarpeen tullen Virian asentamaan järjestelmään. Asiakkuuksia Virialla onkin laajasti ympäri Suomen, esimerkiksi Etelä-Savon, Itä-Savon ja Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirit sekä Espoon, Jyväskylän ja Vaasan kaupungit.
Järjestelmä toimii hoitajakutsu-, henkilöturva- sekä laitepaikannusjärjestelmänä. Hoitajien kutsun lisäksi sitä voidaan käyttää muistisairaiden valvontaan, henkilökunnan päällekarkaushälytysjärjestelmänä, laitteiden esim. pyörätuolien paikantamiseen sekä myöskin kulunhallintajärjestelmänä jopa ovia ohjaten. Järjestelmällä voidaankin tuottaa turvaa sekä hoitajille, hoidettaville että heidän omaisilleen.
Hoitajakutsujarjestelmat sairaala ymparistossa
”Reaaliaikainen järjestelmä on langaton ja modulaarinen, mikä merkitsee sitä, että se on helppo toteuttaa vaikka yksinkertaisena järjestelmänä pieneen palvelukotiin tai vaikkapa vain yksittäiseen huoneeseen, tai monipuolisena järjestelmänä monikerroksiseen sairaalaan”, Väinämö havainnollistaa.
Kaikkien aikojen ensimmäinen järjestelmä asennettiin vuonna 2012 Pohjanmaalle. Väinämö muistaa kyseisen tapahtuman hyvin. ”Seinäjoen yksikkö oli asentavana yksikkönä, ja myös Pietarsaaresta ja Vaasasta oltiin mukana, koska kyseessä oli kaikkien aikojen ensimmäinen asennus”, Väinämö muistelee.
Vaikka Viria Securityllä oli tiedossa, että järjestelmiä on asennettu paljon, uutinen viidestäsadasta asennuksesta ilostutti. ”Ollaan onnistuttu kerryttämään merkittävä asiakaskunta tällä tuotteella”, Väinämö summaa.
Lisätietoja
Viria Security Oy: Anna-Maija Väinämö, myyntipäällikkö, puh. 029 001 3120
 
Lue lisää henkilöturva- ja hoitajakutsujärjestelmistä

Loihteella tapahtuu

Loihde oli toteuttamassa Puolustusvoimien Hackathonia

Kyberoperaatiot ovat yhä keskeisempi osa modernia puolustuskykyä, ja uusien ratkaisuiden kehittämisen tueksi Puolustusvoimat järjesti kyberpuolustusaiheinen SecD-Day Hackathonin 2.–4.2.2024. Loihde oli mukana yhteistyökumppanina toteuttamassa tapahtumaa yhdessä Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n…