Viria jatkaa henkilöstön osakepohjaista kannustinohjelmaa

Viria Oyj:n hallitus on päättänyt jatkaa henkilöstölle suunnattua osakepohjaista kannustinohjelmaa uudella ansaintakaudella. Ohjelman tarkoituksena on yhtenäistää Virian työntekijöiden ja osakkeenomistajien intressejä kannustamalla Virian työntekijöitä sijoittamaan yhtiön osakkeisiin ja sitoutumaan työskentelyyn yhtiön tavoitteiden puolesta.
Kannustinohjelmassa yhtiö tarjoaa Viria Oyj:n osakkeita ydinliiketoimintojensa henkilöstölle alennettuun hintaan (10 prosentin alennus osakkeen puolen vuoden keskikurssista Privanetissa). Reilun kahden vuoden ansaintajakson jälkeen, alkuvuonna 2023 ohjelmaan osallistuvat saavat palkkioksi sitoutumisestaan yhden maksuttoman lisäosakkeen neljää nyt hankittavaa osaketta kohti.  Lisäosakkeiden saaminen edellyttää, että työntekijä omistaa hankitut osakkeet sitoutumisjakson päättymiseen saakka ja on tuolloin edelleen Viria-konsernin palveluksessa.
Henkilöstöantia varten yhtiö laskee liikkeelle enintään 84 000 kpl Viria Oyj:n osaketta, mikä vastaa noin 1,5 prosenttia yhtiön osakekannasta. Osakeanti perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 25.6.2020 antamaan valtuutukseen. Ohjelmaan sisältyvä lopullinen osakemäärä riippuu osallistujien ja heidän ohjelmassa hankkimiensa osakkeiden määrästä.
Kahtena edellisenä vuonna toteutetut henkilöstöannit ovat saavuttaneet suuren suosion, ja ohjelmaan on osallistunut yli puolet henkilöstöstä. Molemmilla kerroilla yhtiön osakkeita olisi merkitty jopa enemmän kuin niitä oli tarjolla.
 
Lisätietoja     toimitusjohtaja Mika Vihervuori, puh. 040 720 2140
Viria on tieto- ja turvateknologian ratkaisutoimittaja, joka rakentaa digitalisaatiota turvallisesti. Toiminnassamme yhdistyy tiedolla johtamisen, digitaalisen liiketoiminnan sekä fyysisen ja tietoturvallisuuden vankka asiantuntemus sekä asiakasläheinen ja uutta luova toimintatapa. Viria-konsernin muodostavat emoyhtiö Viria Oyj ja sen tytäryhtiöt Viria Security Oy, Aureolis Oy, Bitfactor Oy, Hibox Systems Oy, Tansec Oy ja Spellpoint Oy. Yhtiöt ovat hyvässä kasvussa ja niillä on vankka markkina-asema.  Virian liikevaihto vuonna 2019 oli 103 miljoonaa euroa. Henkilöstöä konsernissa on tällä hetkellä noin 690.  www.viria.fi

Virialla tapahtuu

Loihde julkistaa tammi-syyskuun 2021 tuloksen 29.10.2021

Loihde Oyj, Lehdistötiedote, 21.10.2021 klo 10:30 Loihde Oyj julkistaa liiketoimintakatsauksen tammi-syyskuulta 2021 perjantaina 29.10.2021 noin kello 08.00. Loihteen toimitusjohtaja Samu Konttinen esittelee tuloksen webcast-tiedotustilaisuudessa samana päivänä klo 11.00. Lähetystä voi seurata osoitteessa https://loihde.videosync.fi/2021-q3-tulos. Esitysmateriaali ja…

Loihde listautunut First Northiin

Kaupankäynti Loihde Oyj:n osakkeilla alkoi Nasdaq First North Growth Market -markkinapaikalla tänään 7.10.2021. Yhtiön kaupankäyntitunnus on LOIHDE ja toimialaluokitus on Teknologia. ”Olemme erittäin iloisia, että omistajamme ja Loihteesta kiinnostuneet uudet…