Turvallisuus ON

”Turvallisuus ON” kiteyttää Viria Securityn brändilupauksen

Viria Securityllä on kevään ja kesän aikana tehty mittavaa brändityötä. Brändityön aikana on mietitty uudelleen yhtiön ydintä, eli keitä me haluamme olla, miksi me teemme tätä työtä ja mistä meidät tunnistaa. Työn aikana on käynyt selväksi, että toimintaamme ohjaa kolme peruspilaria: helppous, luottamus ja Yksi Turvallisuus®.
Haluamme yhtiönä kannustaa yrityksiä kasvamaan tarjoamalla heille turvallisen perustan liiketoiminnalle. Teemme sen suojaamalla ihmiset, tiedon ja omaisuuden.
Toimintaamme ohjaa helppous. Uskomme että turvallisuus toimii parhaiten, kun se on helppoa ja huomaamatonta. Se ei rajoita tai hankaloita elämää, vaan ihmiset ja tieto kulkevat vapaasti sallituissa puitteissa. Toisaalta helppous näkyy myös siinä, että me teemme kaikkemme, ettei mikään vastuualueellamme hankaloita asiakkaan toimintaa. Oli kyse sitten verkoista tai lukoista, pyrimme aina hoitamaan kaikki tilanteet proaktiivisesti ja huomaamattomasti.
Turvallisuus on kokonaisuus, jossa uhat ja riskit ovat hallittavissa. Kun turvateknologia ja kyberturvallisuus käsitellään yhtenä, voimme luoda sujuvan ja huomaamattoman kokonaisuuden, jossa asiakkaamme voi rauhassa kehittää tulevaisuuden liiketoimintaa. Asiakkaamme voi luottaa siihen, että me olemme aina paikalla. Ja kun me olemme läsnä, myös turvallisuus on. Tähän kiteytyy myös uusi brändilupauksemme: Turvallisuus ON.

Lisätietoja: Viria Security, Head of Marketing Jaakko Niinivirta, jaakko.niinivirta(a)viria.fi 

Loihteella tapahtuu

Onrego on nyt Loihde Cloudon

Tytäryhtiömme Onregon nimi muuttuu Loihde Cloudoniksi. Nimenmuutoksella halutaan korostaa yhteenkuuluvuutta muiden Loihde-yritysten kanssa.    ”Olemme toimineet osana Loihdetta joulukuusta 2022 lähtien. Lyhyessä ajassa meille on syntynyt lukuisia yhteisiä asiakasprojekteja. Puhtaasti…