illustration
Blogitekstejä

Parempi tulevaisuus vaatii yhteisiä ponnisteluja

Maaliskuun 4. vietetään vuosittaista Tulevaisuuspäivää. Tänään nostammekin esiin ennakoinnin merkitystä sille, mihin suuntaan maailma kehittyy. Paremman tulevaisuuden rakentamisessa yhteistyö on voimaa ja se korostuu erityisesti näinä vaikeina aikoina. Tulevaisuutta kohtaan tarvitaan myös toivoa ja yhteistä visiota siitä, mihin haluamme mennä.

Miksi ennakointi on tärkeää?

Teemme arvioita, arvauksia ja olettamuksia tulevaisuudesta päivittäin kaikenlaisissa päätöksissä, niin omassa käytännön arjessamme kuin liiketoiminnassakin. Ennakointi auttaa meitä hahmottamaan erilaisia vaihtoehtoja paremmin ja tekemään harkitumpia päätöksiä. Tilanteessa kuin tilanteessa tulevaisuuden kehityssuuntien ymmärtäminen on tärkeää. 

Silti yllätyksiä tulee aina, niin kuin viimeaikaiset tapahtumat maailmalla ovat toistuvasti osoittaneet. Me Loihde Factorilla uskomme, että yllättäviin tapahtumiin vastaaminen, niistä selviytyminen ja tulevaisuuden rakentaminen onnistuvat erilaisten ihmisten ja yritysten yhteistyöllä. Yhdessä saamme aikaan suurempia vaikutuksia. Tänäänkin me kaikki luomme tulevaisuutta. Siksi on erittäin tärkeää pohtia, millaisen tulevaisuuden haluamme ja miten sen saavutamme.  

Akuutti kriisi ohjaa ihmisten ajatukset aina perusasioiden äärelle ja siirtää huomion siihen, miten tilanteesta selvitään. Kriisi synnyttää nopeasti vahvoja tunteita, jotka ohjaavat päätöksentekoa. Ennakoinnista on suuri apu myös tällöin, sillä se auttaa valmistautumaan ja reagoimaan paremmin yllättävissä tilanteissa. Kriisin herättämien tunteiden läpikäyminen on epäilemättä tärkeää ja niitä kannattaa kuunnella, mutta on hyvä muistaa tarkastella asioita myös hieman etäämmältä ja yrittää hahmottaa kokonaiskuvaa. Tällöin pystymme toimimaan harkitummin ja tietoisempana toimintamme vaikutuksista. 

Ennakointi on osa vastuullisuutta

Me Loihde Factorilla työskentelemme tiiviisti teknologian parissa. Teknologia muuttaa maailmaa, mahdollistaa uusia kehityssuuntia sekä luo uudenlaista käyttäytymistä ja ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Siksi meille teknologian kanssa työskenteleville on erityisen tärkeää pohtia, millaista huomista luomme. Millaiseen maailmaan uskomme ja millaista maailmaa haluamme rakentaa? Tämän vision merkitys teknologia-aloilla on valtava ja siitä viestiminen on tärkeää, jotta mahdollisimman moni voi osallistua isoilla ja pienillä teoilla sen edistämiseen. 

Muutamme siis työllämme maailmaa ja haluamme tehdä sen tietoisilla valinnoilla ymmärtäen myös suuremman kontekstin. Huomisen luominen vaatii aktiivisia tekoja, kuten dialogia, linjauksia ja muutoksia tässä hetkessä. Usein se vaatii epäitsekkyyttä ja uhrauksiakin — tekoja suuremman yhteisen hyvän eteen. 

Yhdessä kohti uutta

Viimeaikaiset tapahtumat Ukrainassa ovat suistaneet maailman raiteiltaan. Myös meillä Loihde Factorilla tapahtumat ovat aiheuttaneet järkytystä, kiivasta keskustelua ja pohdintaa. Tulevaisuuskeskusteluissa kaikki muut aiheet tuntuvat nyt lähes merkityksettömiltä. Tämän vuoden Tulevaisuuspäivän teema, toiveikas tulevaisuus, tuntuu juuri nyt erityisen vaikealta.

Näemme, että meilläkin on tässä mullistuksessa oma roolimme — joko suoraan tai välillisesti. Kaikenkattava maailmantilanteen epävarmuus tulee jatkossakin olemaan entistä vahvemmin läsnä ja heijastumaan kaikkeen tekemiseemme. Myös ennakointi muuttuu entistä haastavammaksi. Olemme Loihde Factorilla vaikeiden, mutta tärkeiden kysymysten edessä: kuinka voimme olla kriisissä avuksi ja millaisia palveluita ja asiantuntijuutta meillä tulisi sitä varten olla? Millaisiin asioihin meidän tulee varautua ja millaisiin asioihin asiakkaamme tulevat törmäämään? Teemme parhaamme näiden asioiden eteen, jotta voimme jatkossakin olla asiakkaidemme tukena tulevaisuuden hahmottamisessa.

Lopuksi haluamme vielä muistuttaa, että nykyisessä maailmantilanteessa pienilläkin teoilla voi olla suuri vaikutus. Voimme auttaa kriisin uhreja mitä erilaisimmilla tavoilla. Lahjoituksia voi tehdä esimerkiksi Unicefin ja Suomen Punaisen Ristin kautta. 


Loihde Advisoryn blogista voit lukea Loihteen asiantuntijoiden visioita ja ajatuksia esimerkiksi siitä, millainen merkitys vastuullisuudella on tulevaisuuden liiketoiminnassa.

Haluatko kuulla lisää tästä aiheesta? Jätä yhteystietosi niin olemme yhteydessä.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyn tietojeni tallentamisen ja käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.