Tiedon luokittelun ja vaatimuksenmukaisuuden hallinnan tulevaisuus on täällä

Usein on todettu, että itse datan suojaus ja sen integriteetin valvonta on tietoturvan puuttuva rengas. Organisaatioiden hallitsema tietomassa paisuu kuin pullataikina. Tietokantojen ja tiedostojen luokittelu ja governance, niiden vaatimuksenmukaisuudesta puhumattakaan, on perinteisesti toteutettuna aivan valtava urakka.

Isossa maailmassa datan suojaus on ollut pinnalla jo vuosia, mutta täällä pohjolassa siitä on puhuttu jopa hävyttömän vähän. Ilman AI:n tuomaa automaatiota valtavien datamassojen käsittely hirvittää vahvempaakin tahoa eikä ole ihme, että monet välttelevät toimeen tarttumista. Miten onnistuu kaiken tietomassan luokittelu ja vaikkapa GDPR:n alaisten tiedostojen ja tietueiden luokittelu luottamukselliseksi?

Kattavia työkaluja kehitetään kuorman helpottamiseksi koko ajan, ja vaikka työkalut yksinään eivät pysty haastetta ratkaisemaan, on niistä tekijälle valtaisa apu. Tällä kertaa esittelen yhden työkalun tai oikeastaan kokonaisen työkalupakin Microsoftilta, kun se sattuu juuri nyt olemaan erityisen ajankohtainen. Seuraavalla kerralla kurkataan seuraavaan markkinoilta löytyvään teknologiaan ja puhutaan vähän enemmän myös toimintatavoista ja siitä, miksi jokaisen pitäisi viimeistään nyt tarttua toimeen.

Microsoft Purview

Microsoft Purview julkistettiin 19.4. Kyseessä on pilvipohjainen datanhallintaratkaisu, joka yhdistää aiemman Azure Purviewin ja Microsoft 365 -palvelun tiedon suojaus- ja luokittelutyökalujen kanssa. Lopputulos on ainutlaatuinen kokonaisuus koko organisaation kaiken tietomassan luokitteluun hallintaan, suojaukseen ja vaatimuksenmukaisuuden varmistamiseen.

Viime syyskuussa Microsoft toi virallisesti saataville pitkään esikatselussa olleen datan luokittelun ja vaatimuksenmukaisuuden hallintatyökalun, Azure Purviewin. Tämä oli osittain päällekkäinen M365-palvelun kalleimpaan pakettiin (E5 / A5) tarjotun Compliance-portfolion kanssa, mutta myös täydensi sitä mainiosti tuoden luokittelu- ja hallintatyökalut myös M365-palvelun ulkopuolisiin tietomassoihin. Nyt päällekkäisyydet on poistettu ja lisensointia sekä ostomallia selkiytetty. Samalla M365-palvelusta siirretty Compliance ja entinen Azure Purview on yhdistetty ja brändätty uudelleen Microsoft Purviewiksi.

Mitä ja kenelle?

Kokoelma Microsoftin työkaluja tiedon eli datasisällön hallintaan, luokitteluun, suojaukseen ja vaatimuksenmukaisuuden valvontaan. Purview puree oman konesalin (tai siivouskomeron) palvelimiin, eri pilvipalveluihin sekä tietovarastoihin. Datakuraattorin tai tiedon luokittelusta vastaavan on helppo luoda säätöjä ja toteuttaa isoihinkin datamassoihin automaattisesti jalkautuvia politiikkoja. Purview yhdistää Microsoftin datahallinnan, AI:n sekä Microsoftin tietoturvaratkaisujen riskien- ja vaatimuksenmukaisuuden hallinnan.

Kuva 1. Microsoft Purviewin toiminnallisuuden kaksi ulottuvuutta korkealla tasolla

Microsoftin mukaan Purview auttaa etenkin tiimejä, jotka työskentelevät CDO: (Chief Data Officer), CISO:n (Chief Information and Security Officer), CRO:n (Chief Risk Officer) tai CCO:n (Chief Compliance Officer) alaisuudessa. Arvolupauksessa mainitaan kokonaisvaltainen näkyvyys läpi kaiken organisaation pirstoutuneen ja hajautuneen datamassan. Toki regulaatiot, kuten GDPR, näkyvät isona ajurina argumentaatiossa.

Mitä kaikkea Purview korvaa?

Microsoft Purview -tuoteperheeseen on ympätty M365-palveluiden datan ja tietosisällön suojaus-, hallinta- ja luokittelutyökalut sekä mm. kahden suojausavaimen käyttö (Double Key Encryption), sisäpiiririskityökalut ja datan katoamisen suojaustyökalusto.

Taulukko 1. Jälleen kerran siis tuotepaketointi ja -nimeäminen on Microsoftille tuttuun tapaan räväytetty täysin uusiksi

Microsoft Purview tukee jo nyt varsin runsasta määrää eri tietolähteitä. Mukana ovat niin on-prem-palvelimet (virtuaaliset ja fyysiset) kuin pilvipalvelut ja -tallennustilat. Tietenkin tietokantapalvelimet ja muut strukturoidut datasisällöt ovat nekin sekä omassa konesalissa että eri pilvissä. SaaS-palveluidenkin tuki on jo varsin mittava.

Kuva 2. Tietomassojen hallinnointimahdollisuuksia

Entäpä yhteensopivuus?

Tavallaan Purview yhdistää Microsoftin kaksi tarjoama-aluetta: tietoturvapinon ja dataplatformin. Microsoftin pyrkii integroimaan Purviewin kiinteäksi osaksi sekä M365-palveluiden sisältämän tiedon turvaamista että koko tietoturvapinoaan. Esimerkiksi Defender for Cloud Apps (Microsoftin CASB-työkalu) integroituu jo Purviewin kanssa tarjoten kiehtovia mahdollisuuksia näkyvyyteen siitä, missä organisaatiosta lähtöisin olevaa dataa kaikkialta pilvistä löytyy. Ja toisaalta se rajoittaa datan vientiä muihin kuin organisaation hyväksymiin pilvipalveluihin.

Purview tukee alusta alkaen Windowsin lisäksi myös esimerkiksi Mac-käyttäjiä (macOS) ja mobiilipuolella sekä iOS- että Android-ympäristöjä.

Lähteet:

Purviewin viralliset tuotesivut
Uutinen Microsoft Purviewin julkistuksesta