Ekaluokkalaisille tehtiin ikiomia kotiavaimia ympäri Suomen: “Haluamme tuoda turvaa myös pienille ekaluokkalaisille – ihmiset edellä”

Elokuun edetessä monissa perheissä eletään jännittäviä aikoja. Reppuun pakataan kynät ja kumit sekä pieni mutta tärkeä kapine: ekaluokkalaisen ensimmäinen oma kotiavain. Ikioma kotiavain on lapselle kokoaan suurempi juttu: se on uusi askel kohti itsenäistymistä, sillä nyt lapsi pääsee kulkemaan kodin ja ulkomaailman väliä itsekseen, ilman aikuisten apua.

Loihde tukee ekaluokkaisia ja heidän perheitään tässä jännittävässä elämänvaiheessa ja lahjoittaa Suomen ekaluokkalaisille ensimmäisen oman ABLOY-kotiavaimen. Avaimia tehtiin 13 Loihde Trustin toimipisteessä maanantaina 7.8.2023.

Hyvää mieltä ja uuden odotusta Oulun toimipisteellä

Oulun toimipisteellä ekaluokkalaisia ja heidän vanhempiaan kävi tasaiseen tahtiin. Yksi omaa avaintaan odottavista on Severi, joka tuli paikan päälle äitinsä ja siskonsa kanssa. Kun Severiltä kysyy, miltä koulun aloittaminen tuntuu, hän vastaa lyhyesti ja ytimekkäästi “kivalta”. Ensimmäisiltä koulupäiviltään hän odottaa eniten bussimatkaa, joka taittuu ensimmäistä kertaa yksin. Myös oman avaimen saaminen on Severistä mukava juttu, koska nyt avainta ei tarvitse lainata enää muilta.

Tiskin takana avaimia valmistavat ja tilaavat Loihde Trustin asiantuntijat Sami, Katja ja Jouko. Heille päivä on ollut erityisen antoisa.

“Porukkaa on käynyt mukavasti, ehkä jopa enemmän kuin osasin odottaa. Paljon tilauksia on tullut myös sähköpostin kautta”, Sami kertoo.

“Tämä päivä on tuonut meillekin hyvää mieltä. On mukavaa katsoa, kun lapset ovat innoissaan uudesta omasta kotiavaimesta”, Katja jatkaa.

Sami nyökkäilee ja kertoo olevansa kokonaisuudessaan tyytyväinen kampanjaan ja kohta päättyvään työpäiväänsä.

“Avainkampanja on tosi osuva juttu, koska se on meidän ja arvojemme näköinen. Haluamme tuoda turvaa myös pienille ekaluokkalaisille – ihmiset edellä.”

Lisätietoja: loihde.com/ekaluokka

Loihteella tapahtuu

Joulutervehdys Loihteelta

Taas on kuluva vuosi kiitämässä kohti seuraavaa, ja odotamme jo innostuneina tulevaa. Ennen vuodenvaihdetta saamme kuitenkin nauttia taianomaisesta joulunajasta. Haluamme kiittää ihan jokaista asiakastamme ja yhteistyökumppaniamme kuluneesta vuodesta! Perinteisten joulumuistamisten…

Antti Hemmilä nimitetty Loihteen general counseliksi

OTM Antti Hemmilä on nimitetty Loihteelle yhtiön lakimieheksi nimikkeellä general counsel. Hän aloittaa tehtävässä 8.1.2024. Antti Hemmilä toiminut viimeksi lakimiehenä Enfo Oyj:ssä ja sitä ennen asianajotoimisto Boreniuksella erikoistuen osakeyhtiölakiin, yritysjärjestelyihin…