10.6.2026
Turvallisuuden ja digitaalisten palveluiden asiantuntijayritys Loihde laajentaa kokonaisturvallisuuden palvelutarjoomaansa drooniratkaisuilla. Yhtiö kehittää palveluita sekä droonien hyödyntämiseen kriittisen infrastruktuurin vartioinnissa että droonien havainnointiin.
Suomeen eksyneet sotilasdroonit ovat nostaneet keskusteluun, onko meillä riittävät kyvyt droonien havaitsemiseksi ja torjumiseksi. Viime kuukausina on myös uutisoitu useista tapauksista, joissa droonit ovat häirinneet muun muassa lentokenttien ja satamien toimintaa. Tarvetta droonien havainnoinnille on siten todettu olevan myös siviilikohteissa. Toisaalta drooneja voidaan käyttää apuna turvallisuuden parantamiseksi.
”Droonit ovat jo mullistaneet sodankäynnin, nyt on aika valjastaa ne takaamaan siviilikohteiden turvallisuutta. Kehitämme rintarinnan sekä drooneilla suoritettavaa vartiointia että droonien havainnointia”, kertoo Loihteen turvaratkaisujen teknologiajohtaja Pasi Tikkanen.
Lentävänä valvontakamerana drooni on erinomainen apuri aluevartiointiin. Esimerkiksi laajalle alueelle levittäytyneissä teollisuus- tai energialaitoksissa tai satamissa on tarvetta liikkuvalle ja älykkäälle valvonnalle. Hälytyksen tullen drooni lähtee automaattisesti liikkeelle etäpilotin valvomana. Näin se pääsee nopeasti tarkistamaan, onko kyse turvallisuuspoikkeamasta sekä välittämään reaaliaikaista, liikkuvaa tilannekuvaa valvomoon. Tekoälyä hyödyntävä analytiikka voi myös itse arvioida poikkeaman laatua ja vakavuutta.
”Laajoissa kohteissa tällaiset drooneilla suoritettavat turvallisuus- ja kunnossapitotarkastukset ovat selvästi kustannustehokkaampi tapa kuin lähettää ihminen paikalle”, Tikkanen toteaa. ”Näkemyksemme mukaan droonit tulevat olemaan merkittävässä roolissa alueturvallisuudessa. Vaihtelevat kuvauskulmat, laajat tilannenäkymät yläpuolelta ja lämpökamera tuovat tehokkuutta valvontaan.”
Viime aikoina on julkisesti keskusteltu lähinnä Ukrainan ja Venäjän drooneista, mutta myös siviilidroonit voivat aiheuttaa vaaratilanteita esimerkiksi lentokentillä ja energiasektorilla. Drooneilla voidaan tehdä myös yritysvakoilua.
Droonihavainnointia tehdän esimerkiksi äänihavaintosensoreilla, radiotaajuusanalysaattoreilla ja tutkajärjestelmillä. Luotettavuuden parantamiseksi näitä voidaan ja kannattaa myös yhdistää. Loihteen käyttämillä laitteilla pystytään paikantamaan erittäin tarkasti sekä drooni että sen lennättäjä.
Ratkaisujen toteuttamisessa Loihde toimii teknologiaintegraattorina, joka yhdistää omaan alustaansa eri drooni- ja sensorivalmistajien sekä järjestelmätoimittajien tuotteita ja ohjelmistoja ja näin rakentaa asiakkaalle valmiin kokonaisratkaisun. Loihde arvioi tuovansa palvelut markkinoille syksyn aikana. Keskusteluja mahdollisten asiakkaiden kanssa käydään jo.
Loihde testaa sekä droonien havainnointiratkaisuja että droonivalvontaa maa-alueella, jonka Keravan kaupunki on antanut tätä tarkoitusta varten yhtiön käyttöön.
”On tärkeä päästä testaamaan droonien ja sensoreiden toimintaa ja saada tietoa siitä, miten ne toimivat erilaisissa sää- ja valaistusoloissa. Isolla alueella voimme testata etäisyyksien ja tuulen vaikutusta sekä erilaisia lentokulmia. Koska kyse on uudesta teknologiasta, myös asiakkaita kiinnostaa nähdä, miten ratkaisut käytännössä toimivat ja siihenkin testialue antaa hyvät mahdollisuudet”, Tikkanen sanoo.
Turvaratkaisujen teknologiajohtaja Pasi Tikkanen, puh. 045 670 1201, pasi.tikkanen@loihde.com
Loihde on liiketoiminnan jatkuvuuden mahdollistaja. Autamme asiakkaitamme luomaan kestävää kilpailukykyä datan, tekoälyn ja digitalisaation avulla, hyötymään pilven mahdollisuuksista ja suojautumaan sekä fyysisen että verkkomaailman uhilta. Näiden osaamistemme yhdistäminen tekee Loihteesta ainutlaatuisen ja kokonaisvaltaisen kumppanin. Asiantuntijoita meillä on noin 780, ja Loihteen liikevaihto vuonna 2025 oli 144 miljoonaa euroa. loihde.com