Loihde Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan on nimitetty seuraavat jäsenet:
Loihde Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelee hallituksen jäsenten lukumäärää, valintaa ja palkitsemista koskevat ehdotukset yhtiökokoukselle.
Nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaan yhtiön viisi suurinta osakkeenomistajaa ovat kukin oikeutettuja nimeämään yhden jäsenen. Suurimpia osakkeenomistajia määriteltäessä huomioidaan tässä yhteydessä myös ns. valtakirjaosakkeenomistajat, jotka ovat oikeutettuja edustamaan yhtä tai useampaa muuta yhtiön osakkeenomistajaa yhtiökokouksessa, ja jotka ovat esittäneet yhtiön hallituksen puheenjohtajalle asiaa koskevan kirjallisen pyynnön elokuun loppuun mennessä. Tällaisen pyynnön hallituksen puheenjohtajalle esitti kolme valtakirjaosakkeenomistajaa, ja heidän edustamiensa osakkeenomistajien yhteenlasketun osakemäärän perusteella heillä todettiin olevan oikeus nimetä edustajansa nimitystoimikuntaan. Loihteen kolmanneksi suurin omistaja LähiTapiola ilmoitti, ettei käytä nimeämisoikeuttaan, ja tämän myötä oikeus siirtyi nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaisesti seuraavaksi suurimmalle osakkeenomistajalle.
Loihteen hallituksen puheenjohtaja Marko Kauppi osallistuu toimikunnan työskentelyyn asiantuntijana ilman oikeutta osallistua päätöksentekoon.
Hallituksen puheenjohtaja Marko Kauppi, puh. +358 50 549 5571
Hyväksytty neuvonantaja Aktia Alexander Corporate Finance Oy, puh. +358 50 520 4098
Loihde on liiketoiminnan jatkuvuuden mahdollistaja. Autamme asiakkaitamme luomaan kestävää kilpailukykyä datan, tekoälyn ja digitalisaation avulla, hyötymään pilven mahdollisuuksista ja suojautumaan sekä fyysisen että verkkomaailman uhilta. Näiden osaamistemme yhdistäminen tekee Loihteesta ainutlaatuisen ja kokonaisvaltaisen kumppanin. Asiantuntijoita meillä on noin 760, ja Loihteen liikevaihto vuonna 2024 oli 140 miljoonaa euroa.