Viria toteuttaa maksuttoman osakeannin: Kutakin osaketta kohti omistaja saa 99 uutta

Viria Oyj:n hallitus on päättänyt yhtiökokouksen viime keväänä antaman valtuutuksen nojalla lisätä yhtiön osakkeiden lukumäärää maksuttomalla osakeannilla, jossa jokaista vanhaa osaketta kohti osakkeenomistaja saa 99 uutta osaketta.

Osakkeiden yhteisarvo ei muutu, joten yhden osakkeen arvo on jatkossa yksi sadasosa aikaisemmasta. Arkikielessä toimenpiteestä käytetään usein nimitystä osakesplittaus, vaikka juridisesti kyse ei ole osakkeen jakamisesta.
Osakkeenomistajilta tämä ei edellytä toimenpiteitä. Osakkeiden lukumäärän lisääminen toteutetaan arvo-osuusjärjestelmässä 27.10.2017 ja se näkyy arvo-osuustilillä siten, että tilillä oleva Virian osakkeiden määrä on aikaisempaan nähden satakertainen. Esimerkiksi jos henkilöllä on ollut 3 Virian osaketta, jatkossa osakkeita on 300 ja niiden yhteisarvo on sama kuin kolmella vanhalla osakkeella.
Viime viikolla uutisoimme osakekaupoista, joissa Virian osakkeita oli ostettu hintaan 2000 euroa. Tällä osakkeen arvolla laskettuna yhden uuden osakkeen arvo olisi siis 2000 jaettuna sadalla eli 20 euroa. Koska Virian osaketta ei ole listattu pörssissä, sillä ei ole noteerattua markkinahintaa, vaan osakkeen hinta määräytyy aina sen mukaan, mitä ostaja ja myyjä keskenään sopivat.
“Toimenpide helpottaa osakkeiden ostamista ja myyntiä, kun osakekohtainen hinta ei ole niin korkea. Koska valtaosa Virian omistajista omistaa nyt vain yhden osakkeen, jatkossa he voisivat esimerkiksi myydä vain osan nykyisestä omistuksestaan tai kasvattaa omistustaan pienemmissä erissä”, sanoo Virian toimitusjohtaja Mika Vihervuori. “Osakemäärän lisääminen on myös osa pörssikelpoisuuteen valmistautumista, sillä Virian yhtenä strategisena tavoitteena on täyttää listautumiseen vaadittavat edellytykset muutaman vuoden kuluessa.”
Osakeannin jälkeen Virian osakkeiden kokonaismäärä on 5 383 600 kappaletta.
Paperiosakkeiden kohdalla muutos tapahtuu vasta sitten, kun osake viedään arvo-osuusjärjestelmään. Paperiosakkeen muuttaminen arvo-osuudeksi kannattaa, sillä vain arvo-osuusjärjestelmässä oleville osakkeille maksetaan osinkoa ja niillä voi osallistua yhtiökokoukseen. Paperiosakkeita on Virian osakkeista enää murto-osa.
 
Lisätietoja
toimitusjohtaja Mika Vihervuori, puh. 040 720 2140
hallituksen puheenjohtaja Vesa Routamaa, puh. 050 552 9696
 
Viria on digitaalisen ja fyysisen turvallisuuden, verkkoratkaisuiden, tiedonhallinnan ja tv-palveluiden vahva asiantuntija. Viria-konsernin muodostavat emoyhtiö Viria Oyj ja sen tytäryhtiöt Viria Securi Oy, Viria LAN&WAN Oy, Hibox Systems Oy, Tansec Oy ja AB Sappa. Yhtiöt ovat kaikki hyvässä kasvussa ja monet niistä ovat markkinoillaan suurimpien toimijoiden joukossa.  www.viria.fi

Loihteella tapahtuu

Loihde oli toteuttamassa Puolustusvoimien Hackathonia

Kyberoperaatiot ovat yhä keskeisempi osa modernia puolustuskykyä, ja uusien ratkaisuiden kehittämisen tueksi Puolustusvoimat järjesti kyberpuolustusaiheinen SecD-Day Hackathonin 2.–4.2.2024. Loihde oli mukana yhteistyökumppanina toteuttamassa tapahtumaa yhdessä Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n…