Anvia Oyj aloittaa yhteistoimintaneuvottelut konsernin emoyhtiössä

Anvia Oyj aloittaa henkilöstön edustajien kanssa neuvottelut konsernin emoyhtiön toiminnan sopeuttamiseksi viime kesänä toteutetun yritysjärjestelyn aiheuttamiin muutoksiin.

– Anvia-konserni on huomattavasti aikaisempaa pienempi ja joudumme mukauttamaan konsernipalvelut uuden tilanteen mukaisiksi. Vanhassa Anviassa merkittävä osa yhteisistä toiminnoista oli keskitetty emoyhtiöön, mm. henkilöstö-, talous- ja tietohallinto. Olemme edelleen tuottaneet näitä palveluita Elisaan siirtyneille yhtiöille, mutta ensi vuoden aikana Elisa alkaa hoitaa niitä omasta organisaatiostaan käsin, mikä vähentää olennaisesti työmäärää Anvia Oyj:ssä, kertoo toimitusjohtaja Mika Vihervuori.
Neuvotteluiden piirissä on koko Anvia Oyj:n henkilöstö eli noin 40 henkilöä. Vähennystarpeeksi on arvioitu enintään 25 henkilötyövuotta.
– Määrä kuulostaa isolta, mutta se kuvastaa hyvin sitä, miten tiivis toimintamalli meillä oli aikaisemmin ja miten paljon yhtiö on tehnyt työtä konsernin entisille tytäryhtiöille, Vihervuori korostaa. – Konsernin nykyisistä tytäryhtiöistä suurin osa hoitaa näitä tehtäviä itse.
Lisätietoja
Anvia Oyj:n toimitusjohtaja Mika Vihervuori, puh. 040 720 2140
toimihenkilöiden luottamusmies Ville Louko, puh. 044 411 3412

Loihteella tapahtuu

Onrego on nyt Loihde Cloudon

Tytäryhtiömme Onregon nimi muuttuu Loihde Cloudoniksi. Nimenmuutoksella halutaan korostaa yhteenkuuluvuutta muiden Loihde-yritysten kanssa.    ”Olemme toimineet osana Loihdetta joulukuusta 2022 lähtien. Lyhyessä ajassa meille on syntynyt lukuisia yhteisiä asiakasprojekteja. Puhtaasti…