Skip to content

Loihde huolehtii Herman Anderssonin satama-arjen yritysturvallisuudesta

Loihde tuottaa Pohjois-Suomen johtavalle logistiikka-ammattilaiselle Herman Andersson Oy:lle useita yritysturvallisuuden palveluita. Yhteistyö alkoi 90-luvun puolivälissä tiedonsiirtoon liittyvien päätepalvelimien ja työasemien toimittamisesta. Myöhemmin Loihde valittiin kumppaniksi myös lähiverkkopalveluihin, kameravalvontaan sekä lukitukseen ja kulunvalvontaan.

Oululainen satamaoperaattori Herman Andersson Oy tarjoaa kattavasti satamapalveluita, kuten terminaali- ja varastopalveluita sekä lastaus- ja purkupalveluita. Stora Enson omistama yritys on toiminut vuodesta 1902 lähtien.

”Me hoidamme kaikkia Oulun sataman sekä vienti- että tuontiasiakkaiden asioita, ja kauttamme kulkee muun muassa kontteja ja metsäteollisuuden tuotteita”, Herman Anderssonin tietohallintopäällikkö Timo Kuusela kuvailee yrityksen toimintaa.

Loihteen ja Herman Anderssonin yhteistyö ulottuu 90-luvun puoliväliin. Yhteistyö alkoi tiedonsiirtoon liittyvistä päätepalvelimista ja työasemista laajentuen lähiverkkopalveluihin. Loihde huolehtii lähiverkosta kokonaisuutena mukaan lukien verkkolaitteet sekä lähiverkon hallinnointi ja valvonta. Vuonna 2018 ajankohtaiseksi nousi kulunvalvonnan ja lukituksen uusiminen ja Loihde valittiin kumppaniksi myös niihin.

”Toimistoremontin yhteydessä tuli tarve uusia sekä mekaaninen lukitus että sähköinen kulunvalvonta. On ilman muuta positiivista, että palveluita voidaan keskittää samalle toimijalle”, Kuusela jatkaa.

Seuraava etappi yhteistyössä saavutettiin, kun sopimus myös kameravalvontapalvelusta solmittiin Loihteen kanssa.

”Kyseessä oli laajempi yhteishankinta koko satama-alueen kameravalvontaverkoston kehittämisestä sekä laajentaen että nykyaikaistaen. Lisäksi meillä on kameravalvonnalle tiettyjä omia tarpeitamme, jotka on huomioitu palvelussa.”

Turvallisuus on satamatyöskentelyn arkea

Satamassa turvallisuus on luonnollinen osa toimintaa. Muuttuvat olosuhteet ja tilanteiden jatkuvan havainnoinnin merkitys sekä erilaisten vaaratilanteiden ennakointi kuuluvat työhön sen kaikilla alueilla. Lisäksi muun muassa Tullin valtuuttamana AEO-toimijana oleminen asettaa tiettyjä vaatimuksia Herman Anderssonin turvallisuusratkaisuille.

”Satama-alueemme on logistiikan näkökulmasta keskeinen, mutta se on myös tuotantolaitoskeskittymä. Uhkatilanteita mietitään ja niihin varaudutaan esimerkiksi onnettomuustilanteita harjoittelemalla. On huomioitava myös, että tietojärjestelmien merkitys kasvaa jatkuvasti sekä fyysisen että digitaalisen turvallisuuden näkökulmasta”, Kuusela kertoo.

Loihteen toimintaan on Kuuselan mukaan oltu Herman Anderssonilla hyvin tyytyväisiä. Esimerkiksi uusien järjestelmien käyttöönotto perehdytyksineen on sujunut mallikkaasti.

Kuusela kokee hyödylliseksi sen, että mahdollisimman monia toimintoja on keskitetty samalle kumppanille. Osa IT-palveluista ja lähitukipalveluista hoituu konsernista käsin, mutta monet toiminnot hoidetaan yrityskohtaisesti.

”Laajan monitoimittajaympäristön kanssa toimiminen olisi huomattavasti haasteellisempaa. Kun sama toimittaja on sekä järjestelmä- että infrapuolella ja hoitaa hommat hyvin, on siitä etua.”

Loihteen myynti- ja asiakkuuspäällikkö Jussi Viljanen toimii Herman Anderssonin yhteyshenkilönä ja toteaa, että lähiverkko on hyvä peruspilari, jonka varaan on myöhemmin voitu palveluita ja yhteistyötä laajentaa.

”Vuosikymmenten yhteistyö kahden pitkään toimineen yrityksen välillä on muodostunut vahvaksi ja silti se jatkuvasti kehittyy. Mietimme aina yhdessä asiakkaidemme kanssa, miten toimintaa ja yhteistyötä voidaan kehittää ja syventää vastaamaan paremmin ajassa muuttuvia tarpeita. Turvallisuutta vahvistamalla voimme olla osaltaan myös tukemassa asiakkaiden liiketoiminnan sujuvuutta.”