25.6.2020
Viria Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Vaasassa torstaina 25.6.2020. Kokouksessa oli edustettuna 2 652 709 osaketta eli noin 47 % kaikista osakkeista.
Tilinpäätös
Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 2019 ja myönsi vastuuvapauden tili- ja toimintavastuullisille.
Osingonmaksu
Vuoden 2019 tuloksesta päätettiin jakaa osinkoa 1,41 euroa osakkeelta niille osakkeenomistajille, jotka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 29.6.2020 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on 7.7.2020.
Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osingon jakamisesta yhdessä tai useammassa erässä yhteensä enintään 0,49 euroa osakkeelta. Valtuutus on voimassa 31.12.2020 asti.
Hallintoneuvoston jäsenet
Hallintoneuvoston erovuoroisista jäsenistä valittiin uudelleen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi Pekka Haapanen, Matti Kulmakorpi, Björn Pundars ja Piia Uusi-Kakkuri sekä uusiksi jäseniksi Lars Gästgivars ja Riina Nevamäki.
Tilintarkastajat
Varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin KPMG Oy, päävastuullisena tilintarkastajanaan Esa Kailiala, KHT. Tilintarkastajalle päätettiin maksaa palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan.
Liittymismaksurahaston yhdistäminen
Yhtiön omaan pääomaan sisältyvä liittymismaksurahasto päätettiin yhdistää sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Muutos yksinkertaistaa yhtiön pääomarakennetta ja selventää varojen käsittelyn osana jakokelpoisia varoja.
Osakeantivaltuutus
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 170 000 osakkeen antamisesta osakeannilla osana henkilöstön kannustinjärjestelmää. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden että yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden antamista. Valtuutus osakeantiin on voimassa 4 vuotta. Valtuutus ei kumoa varsinaisen yhtiökokouksen 9.5.2019 hallitukselle antamaa aiempaa valtuutusta siltä osin kuin kyseinen aiempi valtuutus koskee osana henkilöstön kannustinjärjestelmiä annettavia osakkeita.
Hallituksen osakepohjainen palkkiojärjestelmä ja siihen liittyvä osakeanti
Yhtiökokous päätti ottaa käyttöön hallituksen jäsenille suunnatun pitkän aikavälin osakepohjaisen palkkiojärjestelmän ja hyväksyi siihen liittyvän suunnatun maksullisen osakeannin, jossa hallituksen jäsenten merkittäväksi annetaan enintään 3 456 osaketta.
Lahjoitusvaltuutus
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 100 000 euron suuruisesta lahjoituksesta yleishyödyllisiin tai niihin rinnastettaviin tarkoituksiin.
Lisätietoja
hallituksen puheenjohtaja Kai Dahl, puh. 040 582 2555
toimitusjohtaja Mika Vihervuori, puh. 040 720 2140
Viria on tieto- ja turvateknologian ratkaisutoimittaja, joka rakentaa digitalisaatiota turvallisesti. Toiminnassamme yhdistyy tiedolla johtamisen, digitaalisen liiketoiminnan sekä fyysisen ja tietoturvallisuuden vankka asiantuntemus sekä asiakasläheinen ja uutta luova toimintatapa.
Viria-konsernin muodostavat emoyhtiö Viria Oyj ja sen tytäryhtiöt Viria Security Oy, Aureolis Oy, Bitfactor Oy, Hibox Systems Oy, Tansec Oy ja Spellpoint Oy. Yhtiöt ovat kaikki hyvässä kasvussa ja niillä on vankka markkina-asema. Virian liikevaihto vuonna 2019 oli 103 miljoonaa euroa. Henkilöstöä konsernissa on tällä hetkellä noin 700. www.viria.fi