Teknologiakokeilut
Koestamme teknologian soveltuvuuden asiakkaan käyttötapauksiin ja -tarkoituksiin
Autamme kiireistä asiakasta todentamaan kiinnostavan teknisen ratkaisun käyttökelpoisuutta ajateltuun käyttötarkoitukseen.
Miksi valita meidät kumppaniksi?
Toteutamme asiakkaan kanssa määritellyn kokeilun sovitussa laajuudessaan, läpikäymme tulokset ja tuemme asiakasta jatkotoimenpiteiden hahmottelemisessa, esimerkiksi kokeilun mukaisen ratkaisun ottamisen tuotantokäyttöön.
Loihteelta löytyy osaamista laajalla kirjolla, teemme kokeilun perusteellisesti ja läpinäkyvästi. Haluamme varmistaa, että Asiakas pystyy linjaamaan jatkoajatuksiaan kokeilun tulosten pohjalta.
Teknologiakokeilu toteutetaan lyhytkestoisena ketteränä projektina. Asiakas osallistuu projektiin sovittavalla allokaatiolla. Paras hyöty kokeilusta saadaan, mikäli asiakkaan henkilöitä on mukana projektitiimissä.
Myös puhdasverinen avaimet-käteen-kokeilu on mahdollinen. Tällöin Loihteen asiantuntijat toteuttavat projektin ja lopputulos löydöksineen, havaintoineen ja suosituksineen käydään yhdessä läpi asiakkaan kanssa.
Helpotamme asiakkaan työkuormaa
Asiakas saa käyttöönsä teknisen kuvauksen sekä kokeilun loppuraportin, joka käydään yhdessä läpi. On myös mahdollista, että kokeilun tekninen toteutus jää jollain tavalla asiakkaalle käyttöön. Lähtökohtaisesti tuotantokäyttöönotto vaatii kuitenkin erillisen suunnitelman ja mahdollisesti teknisen ympäristön laajemman perustamisen. Tämä toki toteutetaan näin sovittaessa.
Helpotamme asiakkaan työkuormaa, tuemme uuteen teknologiaan perehtymisessä sekä varsinaisen teknologiatyön että sen hyödyntämiseen liittyvän suunnittelun osalta